Nimeni on Vili, ja tämä sivusto on henkilökohtainen portfolioni sekä luova alusta, johon kokoan kaikki tärkeät ja arvokkaat projektit, joissa olen ollut mukana.
Luova työni painottuu visuaaliseen taiteeseen – valokuviin ja videoihin – mutta minulla on myös taustaa muodin parista. Olen kokonaisvaltaisesti luova persoona, enkä halua asettaa itselleni rajoja luovuuden kentällä. Kulttuuri ja taide ovat olennainen osa arkeani, ja haluan ympäröidä itseni niiden sekä samanhenkisten ihmisten kanssa. Tämä sivusto toimii työkaluna, jonka kautta voin kaupallistaa toimintaani ja jakaa sitä laajemmalle yleisölle. Minulle yksi tärkeimmistä asioista taiteessa on yhteistyö – se, että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan ja tekemään yhdessä. Uskon, että juuri näin voidaan parhaiten edistää taidetta, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Minulta löytyy laaja osaaminen eri aloilta, mutta päätyöni on valokuvaus. Olen avoin kaiken kokoisille ja erilaisille projekteille niin yksityishenkilöiden kuin brändien kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja buukkaa minut mukaan projektiisi tästä sivustolta.

EMILIO KJALL

VILI-EEMELI MANTERE